sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Pakkasaamu virralla

Koskikara ei piittaa pakkasesta

Saukon kuviot?






Kulkijoita on ollut




Sunnuntaiaamuna pakkanen oli kirinyt 31 asteeseen.  Lähdin lumikengin varustautuneena käymään virralla auringonnousun aikaan. Yksinäinen koskikara sukelteli virrassa, muista liikkujista kertoivat vaan jäljet lumessa sulan reunalla. Koskikaraa ei pakkanen näyttänyt haittaavan, mutta minulla alkoi varpaita palella vaikka olin laittanut kahdet sukat nahkasaappaisiin. Kamera toimi ihan hyvin pakkasesta huolimatta, kameran käyttäjän sormet sen sijaan eivät.  Olisi kuitenkin pitänyt ottaa fleecesormikkaat rukkasten sijaan. Niitä ei  olisi tarvinnut ottaa pois kädestä kameraa laukoessa. 
Aurinko värjäsi rantapuita ja niiden värit heijastelivat virrassa jäähileiden lomasta. Sävyt ovat värikkäimmillään juuri auringon noustua. Kara pysytteli sopivan välimatkan päässä minusta, enimmäkseen se oli sukelluksissa tai rantapenkan suojissa. Vain kerran se istahti jään reunalle pitemmäksi aikaa, mutta se oli niin kaukana että kuvasta sen juuri ja juuri erottaa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti