perjantai 29. heinäkuuta 2011

Pienretkeilyä lapsen kanssa

Loma Kuusamossa alkoi mummoilulla. Pikku-Pinja oli mummon kanssa sillä aikaa kun hänen vanhempansa kiersivät Karhunkierrosta ja meloivat Oulangalla.  
Maanantaipäivä oli aurinkoinen, joten suuntasimme Pinjan kanssa Juumaan. Basecampin parkkipaikalla laitoimme reput selkään ja lähdimme polkua pitkin kohti Myllykoskea. Matka joutui hitaasti, koska vähän väliä piti pysyähtyä keräämään mustikoita. Jatkoimme Myllykoskelta yli riippusillan kohti Kallioporttia, sillä olin tiedustellut Karhunkierroksen kulkijoiden sijaintia. Sattumalta he olivat juuri Harrisuvannossa ja lähtivät tulemaan Kallioportin polkua vastaan päin. Kohtasimme vähän ennen Pyöreälampea ja palasimme porukalla Myllykosken nuotiopaikalle.  Vaeltajamme alkoivat kokata retkilounasta ja minä kävin sillä aikaa hakemassa heille Basecampista ruokatäydennystä. Leipää oli kulunut matkan varrella oletettua enemmän ja välipalapatukatkin olivat lopussa.

Pinjaa kiinnosti myllytupa paljon enemmän kuin koski. Vähän väliä piti käydä tuvassa tutkimassa paikkoja. Karhunkiertäjät lähtivät jatkamaan matkaa kohti Porontimaa ja me palailimme autolle. Kuljettua matkaa päivän aikana tuli reilut neljä kilometriä. Retkipäivä taisi kuitenkin olla kolmevuotiaalle aika rasittava. Kun pääsimme autolle ja lähdimme kohti Kuusamon keskustaa, hän nukahti heti. Unta riitti seuraavaan aamuun.

Seuraavana päivänä suuntasimme Rukalle vastaanottamaan karhunkiertäjiä. Nousimme ensin Maston huipulle. Pinja keräsi taas mustikoita. Ihailimme kaunista kanervamattoa. Ylempänä tunturissa kanerva on matalaa ja sen kukat ovat tummemman violetteja kuin alempana. Vietimme iltapäivän ylhäällä tunturissa nauttien auringosta ja leppoisasta tuulesta.  Ajoimme juuri sopivasti Rukan kylään kun vaeltajamme saapuivat 70 kilometrin patikointireissultaan.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti