perjantai 18. lokakuuta 2013

Myrskyn jälkeen Oulangalla

Viikonlopun myrskyn jälkeen sää selkeni ja tuulet tyyntyivät. Nyt alkaa olla viime hetket kävellä sulan maan polkuja. Päiväretken kohteena on tuttu reitti Oulankajokivartta Luontokeskukselta alavirtaan.

Pysähdyn polun varrella monta kertaa tuijottamaan väreilevän veden pinnan heijastuksia. Näin talven lähestyessä haluan painaa mieleen veden välkkeet, heijastukset ja väreilyt. Niitä en tule näkemään pitkään aikaan. 

takarannan maisema (heijastus, kääntö 180 astetta)


Kiutaköngäs kutsuu taas kerran kulkemaan rantakalliot ja kivikot. Poluilla onkin kulkijoita tällä viikolla. On Pohjois-Suomen koulujen syysloma, joten lapsiperheitä on paljon liikkeellä Oulangan maisemissa.

Maisemien katselun lisäksi meillä on toinenkin syy kiertää ja katsella polun varret tarkkaan. Etsimme Kiutakönkään geokätköä. Tarkkojen merkintöjen avulla se löytyykin helposti. Alla olevat jäätikkökuvat ovat muutaman metrin päässä kätkön sijaintipaikasta.



Kiutakönkään tulipaikalla on ruuhkaa. Nuotion ympäryspenkit ja viereiset pöydätkin ovat evästelijöiden käytössä. Eväitä kärttävät myös kuukkelit, jotka syöksyilevät tarjottujen herkkujen perässä.  Me jatkamme matkaa polkua eteenpäin. Parinsadan metrin päässä nykyiseltä tulipaikalta on rakenteilla Kiutakönkään uusi tulentekopaikka. Pian retkeilijät saavat syödä eväitä katoksen alla.
uusi Kiutakönkään tulentekopaikka rakenteilla

yksityiskohta tulipaikan tukipilarista
Jatketaan taas parisataa metriä Karhunkierroksen polkua.  Hiidenhurmoksen polku kääntyy oikealle, mutta me kuljemme vielä sata metriä eteenpäin, käännymme vasemmalle ja laskeudumme porraspolkua alas kanjonin rinnettä. Alhaalta löytyy telttailualue tulipaikkoineen kauniista niemestä.  Niemessä on kaksi nuotiokehää, toinen hiekkarannalla ja toinen Alakönkään puoleisella rannalla. Hiekkarannan tulipaikalta on näkymät Kiutakönkään alimmalle putoukselle ja sen alapuolen suvantoon. 







näkymä nuotiopaikalta könkäälle




Luontokeskukselta Kiutakönkäälle vievän polun varrella olimme jo nähneet kymmeniä myrskyssä kaatuneita puita. Telttailualueella on myös rytissyt. Useita suuria puunrunkoja rötköttää telttapaikkojen kohdalla. Onneksi myrsky-yönä ei ole ollut telttoja tuolla paikalla.




kellarikin kuuluu Kiutakönkään telttailupaikan varustuksiin
Aurinko paistaa ja koski kohisee. Putouksen kuohuja katsellessa saattaa hetken kuvitella olevansa kesässä. Sitten kylmä tuulenhenkäys palauttaa todellisuuteen ja lokakuuhun.
Alaköngäs, takarannalla oikealla kanoottien laskupaikka




8 kommenttia:

  1. Nyt olikin tuttuja maisemia!
    Ovatpa nuo jäätikkökuvat mielenkiintoisia!
    Melkoinen rytinä on ollut kun tuollaiset isot puut ovat taittuneet ja kaatuneet tuulen voimasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiutakönkään maisemat ovat varmaan tuttuja kaikille Kuusamon kävijoille. Sivu-uoman vesi oli jäätynyt niin, että jään pinta oli kohokuvioitu.

      Poista
  2. Hienot heijastukset sekä jäätikkökuviot. Onneksi ei tosiaan ketään ollut telttailemassa, aikamoista jälkeä on myrsky saanut aikaseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telttailijoiden on viisainta poistua turvallisimmille paikoille myrskyn tullen. Aika suojaton on ihminen luonnonvoimien edessä.

      Poista
  3. Ihastuttavia kohteita ja kuvia.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
  4. Komeat on maisemat. Luonto näyttänyt voimansa ja laittanut metsää nurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrskytuulen on täytynyt kulkea syvällä kanjonissa, koska niin paljon oli puuta nurin lähellä jokirantaa.

      Poista