lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kevättalven päivä Jyrävällä

Pääsiäisviikon aurinkoisena päivänä kävelimme Jyrävälle. Yöpakkanen oli jäädyttänyt tallatun polun tasaiseksi ja helppokulkuiseksi. Vain laskeutuminen Jyrävän putouksen alle Siilastuvalle oli hankala.

Aallokkokosken ääni kuuluu kauas. Kitkajoen vesi ryöppyää Aallokkokoskessa jäiden reunustamana.




Poikkeamme polulta Jyrävän putouksen yläpuolelle. Jääkansi peittää putouksen, mutta on kiehtovaa katsella kun vesi syöksyy jääpuikkojen ympäröimään kuiluun. Jyrävän jäät kertovat Kitkajoen veden kirkkaudesta. Jää on sinisävyistä tai valkoista.




Siilastupa putouksen alapuolisen suvannon takarannalla odottelee kulkijoita. Edessä on laskeutuminen notkoon. Portaiden päällä on lunta ja jäätä. Kaiteesta kiinni pitäen laskeutuminen onnistuu, mutta olisi ollut helpompaa käyttää viereen tallattuja lumikenkäpolkuja. Ainakin nyt, kun ilma on pakkasen puolella, nuo polut kannattavat jalankulkijaakin.



Auringon valo käy jokiuomaan vain aamupäivällä muutaman tunnin ajan. Puolenpäivän aikaan putous on jo varjossa.

Tarvitaan paljon valoa ja lämpöä ennenkuin Jyrävän jääkansi avautuu.




Kitkajoen vedenpinta on laskenut paljon talven aikana. Rantojen jääreunukset ovat noin puoli metriä vedenpintaa korkeammalla.


Huomio kiinnittyy joen takarannalla olevaan korkeaan kivipatsaaseen. Lumen ympäröimänä se erottuu hyvin ympäristöstään. Kitkajoen rannalla on paljon samanlaisia kivimuodostelmia.


Kitkajoen kirkasta ja kuohuvaa vettä.




Siilastupa on lämmin edellisen yön yöpyjien jäljiltä.


Näkymä tuvan pöydän äärestä Jyrävälle.




Siilastuvan suvannosta lähtee noin kolmikilometrinen koskiosuus. Kosken niskan vastarannalla on melko tuore kalliomurtuma. Muistan, kun kallion murtumisesta kerrottiin lehdissä, mutta en muista oliko se 80- vai 90-luvulla.


Tästä voisi jatkaa Pientä Karhunkierrosta tai isoakin, mutta me palaamme samaa reittiä takaisin.

10 kommenttia:

  1. Upeat maisemat!
    Ei löydy tuollaisia täältä 'etelästä' :-(

    VastaaPoista
  2. On teillä komeat maisemat ja aurinkokin kruunasi kaiken.

    VastaaPoista
  3. Jyrävä on komea talvellakin, syksyllä on siellä patikoinut. Hienon näköistä tuo sinisenvalkea jää. Komealla paikalla on tupa, kyllä kelpaa sen ikkunasta Jyrävää katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen jälkeen kun Pienen Karhunkierroksen reitti merkittiin parimetrisillä paaluilla, on kulkijoita riittänyt talvellakin.
      Siilastuvalta on hyvät näkymät Jyrävälle.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Jäitä riittää vielä pitkään kosken rannoilla.

      Poista