torstai 22. helmikuuta 2018

Jääveiston MM-taidetta Leppävirralla

Jäänveiston taitajat ympäri maailmaa kilpailivat helmikuun alkupuolella Leppävirran hiihtoputkessa luolaveiston MM-titteleistä. Kilpailutöiden teema oli "Kivikausi jääluolassa". Kilpailutyöt ovat yleisön nähtävänä juhannukseen saakka. Maanalainen tila on jäätaideteoksille ihanteellinen, lämpötila pysyy pakkasella ja luolan hämärässä teosten valaistus pääsee oikeuksiinsa.

Punainen jääsydän vastaanottaa näyttelyyn tulijan.






Kilpailun osallistujat olivat valinneet parhaaksi Kiinan joukkueen Maalaus-nimisen teoksen. Se oli minunkin suosikkini.


Usa-Sveitsi yhteistyönä oli syntynyt tämä "Tervetuloa Bedrockin kaupunkiin". Sillä saavutettiin kilpailun 3. sija.



Suomalaisten jäänveistäjien Jussi Miettisen ja Antti Pedrozon kilpailutyö.


Suomalaisten teoksen mieleenjäävin yksityiskohta oli jäänuotio.


Maailmanmestaruus meni Mongoliaan. Kilpailutyön nimi on "Sinisen kuun alla 700 000 vuotta sitten".


Yksityiskohta voittajateoksesta.


Innostuin muutenkin kuvaamaan jääpintojen yksityiskohtia.










Kilpailun kakkossijan saivat japanilaiset teoksellaan "Elää"






Kurkistus jäälabyrinttiin.


Jäinen nuotiopaikka; jääpenkit, joiden päällä taljapeite, jäänuotio ja takana kylmyyttä hohkava jäämuuri.





tiistai 20. helmikuuta 2018

Sorsaveden latu

Olen omituinen hiihtäjä. Kuusamossa on hoidettua latureitistöä noin 170 kilometriä, mutta kertaakaan en ole tänä talvena ehtinyt ladulle. Sen sijaan olen hiihdellyt liukulumikengilläni umpihangessa. Nyt on hyvät ladut myös Kuopiossa, lunta on riittävästi ja jääladutkin avattiin pari viikkoa sitten, mutta Kuopioon tultua tutkin ensimmäisenä onko Kotalahden kyläaktiivien tekemä Sorsaveden latu ajettu. Kylän äskettäin avatulta fb-sivulta löytyikin ilouutinen, Sorsavedelle on tehty hiihtolatu.  Aamuvarhaisella pakkasin sukset autoon ja ajoin Kotalahteen.

Auton mittari näyttää pakkasta 19 astetta ja rannassa tuntuu pohjoisesta puhaltava viima. Olen muuten pukeutunut hyvin, mutta jalkojen lämpimänä pysyminen arveluttaa. Kun on tottunut kulkemaan Sorelin huopavuorikengillä, niin siihen verrattuna mono on kylmä jalkine. Yritän lisätä lämmintä villaisilla säärystimillä, mutta eihän ne varpaisiin saakka ylety.


Järvellä leijuu ohutta pakkasusvaa. Onneksi tuulenhenki käy takaa kun lähden hiihtämään kohti Laitilanniemen kärkeä. Huomaan, että niin kauan kun pysyn liikkellä, varpaatkin pysyvät lämpiminä, mutta jos pysähdyn, alkaa kylmä heti tuntua, etenkin pikkuvarpaissa.

Kahdeksan kilometriä pitkän Valkeaveden puolivälissä kohoaa komea Vuorenmäki noin 70 metriä veden pinnasta.


Saaren takaa kurkistaa nouseva aurinko. Yritän kiirehtiä, että ehtisin avonaisemmalle paikalle näkemään sen paremmin.


Sieltä se on noussut kullankeltaisena vauhtiviivoineen.


Rantapuiden oksat ovat paikoin paksun huurteen peitossa. Lunta on yllättävän vähän. Sauva kopsahtaa monesti jäähän ja saarten rannoilla vaiveron ja suopursun varvut ovat näkyvissä.










Kotalahden uimarannalta on matkaa Koholahdelle noin 4,5 kilometriä. Latu jatkuu yli Kohokannaksen Mustalahteen ja edelleen Vehkalahteen. Kaikkiaan latua on yhteen suuntaan noin 6 kilometriä. Koukkaan Koholahden pohjukkaan katsomaan kallion jäämuodostelmia. Parin kilometrin päässä olisi Kuvajanlahden komeat jääputoukset, mutta sinne en tällä kertaa lähde. On mentävä kodalle tekemään tulia, että saisin varpaat lämpimiksi.




Kuivat puut syttyvät hyvin, varsinkin kun mukana on syttytarvikkeita. Käyn pilkkomassa lisää puuta tulisijan luo. Nopeasti kodassa on lämpimämpää kuin ulkona ja saan jalat lämmiteltyä. Vasta sitten alan sulatella voileipiä, jotka ovat repussa jäätyneet. Onneksi tee on pysynyt kuumana termarissa.






Teen ja voileipien voimalla jaksaa taas jatkaa.






Sorsaveden latu on perinteinen, moottorikelkan perässä vedettävällä latukelkalla tehty. Suuret latukoneet tekevät kaksi latua kerralla ja väliin vielä luistelu-uran, mutta minä tykkään enemmän näistä perinteisen hiihdon laduista. Lehdissä on taas kerrottu laturaivosta, kun hiihtäjät ja kävelijät ottavat yhteen latu-urien käytöstä. Täällä Sorsavedellä ei ole pelkoa laturaivosta, olin liikkeellä noin neljä tuntia, enkä koko aikana nähnyt yhtään ihmistä.


Viime talven hiihtoretkiltä muistin, että Sorsaveden ladulle käy paremmin sompasauvat.


Hiihtokäsineeni ovat myös perinteiset. Paksu villalapanen on pakkaskelissä hyvä. Vaikka käsi kostuisikin ja kastelisi lapasen, niin villa lämmittää vähän kosteanakin.



 Sorsavedellä on paljon kivijättiläisiä. Tämä kivi on aikoja sitten haljennut kahtia.


Puolenpäivän aikaan sää on lämmennyt sen verran, että paluumatkalla ei varpaita palella. Aurinko lämmittää pilvikerroksenkin läpi.



lauantai 17. helmikuuta 2018

Hetkiä talvessa

Päivä pitenee ja valon määrä lisääntyy huimaa vauhtia. Helmikuun alkupuolella aurinkokin lopulta löytyi, ei vain hetkeksi pilkahdellen, vaan saimme nauttia yli viikon aurinko- ja pakkassäästä. Aurinkoisina päivinä luonto on tarjonnut yltäkyllin talven lumoa, mutta pilvisinäkin päivinä Kuusamon talvi on ollut kaunis, koska lumi on pysynyt puissa muuallakin kuin vaarojen laella.

Tänä talvena olen monesti kulkenut jokirantaa aamuisin, mutta nyt lähden joelle iltapäivällä auringon alkaessa lopetella kiertoaan.




Pakkasta on sen verran, että joen ylle muodostuu usvaa jota auringon valo värjää.






Koskella talvehtiva joutsen on tullut ruokailemaan vakiopaikalleen ylävirtaan.


Ruokailun jälkeen alkavat puhdistautumismenot, sukeltelua ja lopuksi siipien kuivattelua.




Ohutta pakkaslunta leijailee hiljalleen.


Rannan jäät ja huurrekukat.






Auringon laskiessa taivaalle kohoaa hento auringonpilari.








Auringonlaskun jälkeen koski peilaa taivaan punaiset sävyt.