perjantai 24. marraskuuta 2017

Sauvakävelyretki Jyrävän takarannalle

Aamupäivän sinisen hämärän aikaan asettelen reppua selkään Juuman Retki-Etapin parkkipaikalla. Lunta on edelleen niin vähän, että koppaan mukaan vain lumikenkäsauvat, lumikenkiä ei vielä tarvitse.

Niskakosken riippusilta on ylitettävänä jo muutaman sadan metrin päässä lähtöpaikasta. Nyt talvella tuo sillan ylitys tuntuu jotenkin pelottavammalta kuin kesällä. Siltalautojen välistä vilkuu alhaalla musta vesi. 




Marraskuu on varmaan hiljaisin ajankohta Oulangan kansallispuistossa. Jäljistä päätellen olen ensimmäinen kulkija tänä aamuna. Myllykoskelle pääsee myös lähempää, Basecampin parkkipaikalta.






Pientä rakoilua pilvissä on, mutta auringonvalo ei jaksa kurkottaa Kitkajoen uomaan asti.




Lumi ja jää ovat koristelleet Putaanojan rannat. Usein tähän aikaan vuodesta Putaanoja on jo kokonaan jäätynyt, nyt vesi virtailee iloisesti kivien lomassa.


Putaanojan sillan ylitettyäni pujahdan pois merkityltä reitiltä ja oion metsän läpi Aallokkokosken rantaan. Maastossa erottuu siellä täällä polku-ura varvukon keskeltä. Täällä Kitkajoen takarannalla on pysyttävä lähellä jokiuomaa, koska viereinen Juuman vuomien alue on luonnonsuojelualuetta, jolla liikkuminen on kielletty myös talvella.


Aallokkokosken äänien loputtua, kosken rauhoittuessa pieneen suvantoon, ei tarvitse kävellä kovin pitkälle kun edestä päin alkaa kuulua Jyrävän kumea kohina.


Laskeudun varovasti alemmas rinteeseen Jyrävän putouksen yläpuolelle, josta näkee putouksen nielun.


Juuri putouksen kohdalla on pieni tasanne ja sen edessä kivipaasi, joka on kuin parvekkeen kaide. Sen takaa kurkin alapuolella kohisevaa putousta.


Jatkan matkaa Jyrävän alapuolelle. Takarannan tulipaikan polttopuuvarasto on kallion laella. En löydä kirvestä puukatoksesta, joten tulien virittäminen nuotiopaikalle ei onnistu. Nuotiopaikka on ihan joen rannassa vastapäätä Siilasmajaa. Muuten tulipaikan varustelu on hyvä, on pataa, pannua ja kattilaa.


Jyrävän tulipaikka on kalliojyrkänteen alapuolella. Tänne ei pohjoistuulet pääse tuivertamaan.




Jyrävä kuohuu vielä vapaana. Sydäntalven pakkaset jäädyttävät aikanaan putouksen ylle jääkannen.


Jyrävää ympäröivät kalliot ovat punertavaa kiveä. Kiviaines on pehmeää ja murenevaa.


Poropolun seuraaminen jyrkässä rinteessä kannatti. Löydän pienen luolan kallioseinämästä. Luola on noin pari metriä leveä ja alle metrin korkuinen.


Luolan lattia on kuiva, sen perällä on soraa ja kiviä, mutta luolan suulla on kuiva ja pehmeä sammalmatto, juuri sopiva istuinpaikka evästelijälle.




Lähden samaa reittiä takaisin. Jokivartta alavirtaan seuraten pääsisi Harrisuvannon laavulle ja Karhunkierroksen polulle, mutta päivän valoisa aika minun vauhdillani riitäisi sinne saakka kulkemiseen. Palaan takaisin tulojälkiäni seuraten.



Myllykoskella pysähdyn vielä ottamaan peruskuvan myllystä ja koskesta kun laskeva aurinko värjää pilviä pohjoisella taivaalla.

maanantai 20. marraskuuta 2017

Ihana valo

Marraskuun aurinkopäivät on nopeasti laskettu. Siihen riittää yhden käden sormet. Parhaimmillaan Koillismaan marraskuu on pakkaspäiviä ja auringon matalaa valoa. Nyt on ollut enimmäkseen pilvistä. Kun sattuu lopulta hetki, että saa todistaa auringonnousua talveen koristautuneessa maisemassa, se on juhlahetki. 

Pehmeä pakkaslumi on tarttunut jokivarren puihin ja pensaisiin. Virran väreilyssä heijastelee auringonvalon värjäämien pilvien punerrus.


Karan laulu kuuluu joka puolelta jokirannoilta. Miten noin pienen linnun ääni kantaakin niin kauas.


Jokirannan metsä on lumettomana melko ikävännäköistä rääseikköä. Nyt lumi kaunistaa kuivat oksat ja risukon.


Ehdin ylävirran rannalle juuri ajoissa auringonnousun aikaan.


Suopursuilla on valkoinen kukinto kuin kesällä.


Lokakuun pakkasjakso ehti jo jäädyttää maata, mutta täällä jokivarressa maa ei ole ehtinyt jäätyä. Polulla jalan alla vesi tirskuu.


Kylmää ja lämmintä valoa


Takarannan neljä mustaa pistettä ovat pilkkijöitä, tuo optimistinen ja uppoamaton ihmislaji.








Alavirran rannat ovat olleet paremmin tuulilta suojassa, joten lumi on pysynyt koivujenkin oksilla.


Valo on jotenkin keväinen, kuin huhtikuussa. Pakkastakin on vain pari astetta.










Sinistä ja kultaa joen rannalla.







Näihin tunnelmiin sopii blogiystävä aimariin runo:

Talven aurinko
tekee matala kaarta.
Ei se lämmitä
mutta on niin odotettu,
ja tavattoman tervetullut. 

Aino Riihiaho: Kutsun muistot luokseni (julkaisija Mediapinta 2017)

torstai 16. marraskuuta 2017

Pyhävaara kahdesti

Kuusamon talvi ei ole paljoa edistynyt sitten viime käynnin. Kolmessa viikossa lumipeite ei ole lisääntynyt, onpa se tainnut sulaakin välillä. Mutta lunta sentään on ja mikä parasta, lumi narisee kengän alla eikä lotise, sen verran ilma on pakkasen puolella.

Kun lunta on 5-10 senttiä, ei vielä tarvita suksia eikä lumikenkiäkään. Kävelysauvat otan kuitenkin mukaan kun lähden nousemaan isolle Pyhävaaralle. Päivä on perusharmaa, niin kuin viime aikoina useimmiten on ollut. Edellisyönä satanut kevyt pakkaslumi on jäänyt puiden oksille, sekin osaltaan valaisee harmaata päivää.


Pehmeän lumen kuorruttamaa mustikkavarvukkoa polun varrella. Kuin pumpulipalloja olisi ripoteltu maastoon.


Näkyvyyttä ei ole kovin paljon Pyhävaaran päällä. Jyrkänteen reunalta alas katsoessa ei paikoin näy mitään muuta kuin pilveä.




Pyhäjärvi erottuu vähän sumun keskeltä. Järvi on eteläosastaan jäässä, mutta pohjoisosa on vielä sula.




Vanhan männyn runko piirtyy hyvin esiin valkoisen lumen keskeltä.




Ruka on tuolla jossain pilven takana.






Teetä ja voileipää näköalaravintolassa ennen kuin lähden laskeutumaan alas vaaralta.


Seuraavana päivänä pilvien lomasta näkyy aavistus aurinkoa. Koska Pyhävaaralle on nyt valmiiksi tallatut jäljet, niin päätän kulkea saman reitin uudellen. Valon olemassaolon huomaa vaikka aurinko ei suoraan valaisekaan suurten kuusten varjostamalla polulla.


Muitakin on liikkeellä lumisessa metsässä. Yht'äkkiä ihan läheltä lähtee suuri ukkometso rymisten lentoon. Voi olla, että me molemmat säikähdettiin yhtä paljon.


Näkyvyttä on enemmän eiliseen verrattuna. Jään ja sulan veden raja erottuu nyt hyvin.


Tuuli kuljettaa pilviä kovaa vauhtia. Koska pilvikerroksessa on aukkoja, pääsee aurinko aina väliin pilkahtamaan pilvien raosta ja antaa valoa järvelle.


Kaukana loistaa Valtavaaran luminen rinne.




Marraskuun auringonkierto on lyhyt ja kaari matala. Tässä aurinko ylimmillään puolenpäivän aikaan.




Hetken saan ihailla sinitaivasta lumisten oksien kehystämänä.









Tuuli työntää lisää pilviä lännen suunnalta. Lopuksi valo tihkuu vain kapeasta raosta Pyhäjärven pinnalle. Sitten pimenee. On aika lähteä hipsimään alas rinnettä.