perjantai 22. syyskuuta 2017

Kullaojan putous

Pohjois-Sallassa, Pimiäselän ja Paha Kaakkurivaaraan välisessä kurussa virtaa Kullaoja. Puron vesimäärä ei ole suuri, mutta levittyessään jyrkän kallioseinämän kiviportaisiin se muodostaa kauniin putouksen. Kullaojan putous on tullut laajemmin tunnetuksi vasta viime vuosina kun se esiteltiin Suomen Vesiputoukset-sivustolla. Tämän vuoden alussa Kullaojan putous valittiin nettiäänestyksessä Suomen uudeksi putousnähtävyydeksi vuonna 2017.



Kullaojalla käynti on ollut mielessä koko kesän. Alkukesästä putouksen vesimäärä olisi ollut suurempi, mutta halusin nähdä putouksen ruskavärien ympäröimänä. Retkipäiväksi osuikin pilvisten päivien välissä yksi aurinkoinen ja edellisyön sade oli lisännyt puron vesimäärää, joten olosuhteet olivat täydelliset. 

Kullaoja on kaukana. Sallan keskustasta matkaa on 95 kilometriä. Tällä kertaa Kullaoja oli meille lähiretkikohde, koska majapaikastamme Naruskajokivarresta matkaa on alle 20 kilometriä. Matkalla pysähdyimme Naruskajoen tammelle. Padolla on säädelty joen vesimäärää kun jokea pitkin on aikoinaan uitettu tukkeja. 

Naruskajoen sillalta ylävirran suuntaan.



Naruskajoen silta


Kullaojan putouksesta kertovissa jutuissa on varoiteltu tien huonokuntoisuudesta. Nyt tie oli suhteellisen hyvässä kunnossa, vain suurimpien kuoppien kiertämistä joka on tuttua sorateiden kulkijoille. Opasviittakin on pysytytetty tien varrelle. Tien oikealla puolen on levike johon voi jättää auton.


Ennakkotiedoista poiketen tieltä putoukselle ei tarvinnut suunnistaa, vaan polku johdatti ihan perille asti.


Polku kuljettaa kauniin männikkökankaan halki kurun reunalle, paikkaan jossa Kullaojan vesi virtaa kapeassa kivikourussa kohti kalliojyrkännettä.


Näkymä putouksen yläpuolelta suoraan alas. Punahehkuiset juolukanvarvut ja horsmat värittävät rantoja.


Kun on päässyt pujottautumaan putouksen alle pienen lammen rannalle ei voi kuin huokailla ihastuksesta. Putous ympäristöineen muistuttaa Paanajärven Mäntykosken putouksia pienoiskoossa.








Pikku lammelta vedet jatkavat matkaa kohti isompaa lampea. Korkeuseroa lampien välillä on useita metrejä, joten vesi kohisee iloisesti sammalten ja varvukon reunustamassa purossa.






Pimiäkuru on muutenkin mielenkiintoinen paikka kalliojyrkänteineen. Kallioiden uumenissa on luoliakin, mutta niiden tutkiminen jäi tällä kertaa.






Olin jo pakannut kameran reppuun ja nousemassa ylös kurusta, kun huomasin puiden välistä siilautuvat valokiilat putouksen kuohuissa. Kullaojan putous näytti lopuksi kuohunsa kohdevalossa.









Lisätietoa Suomen Vesiputoukset-sivustolta

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tuntsan ruskaa

Syksyn toinen ruskamatka suuntautui Koillis-Lappiin, Naruskalle ja Tuntsalle. Mitä pohjoisemmaksi matka eteni, sitä heleämmäksi muuttui koivunlehtien keltainen väri ja punasävyiset juolukkamatot peittivät maata.




Pilvisyydestä huolimatta ruskan värit hehkuivat voimakkaana. Keltaisten koivujen lisäksi joukossa oli myös oranssi- ja punalehtisiä koivuja.


Rantimmaisen Aitatsivaaran laen avonaiselta kalliolta on komeat näkymät Aitatsivaaranjängälle.


Soita ja kosteikkoja väritti vaivaiskoivu.


Juolukkavarvukon värisoinnuttelua.


Ylimmäinen Nuoluskuru. Kurun pohjalla virtaavan Nuolusojan varrelta on kaivettu kultaa vielä 1990-luvulla.




Seuraavana aamuna oli myös pilvistä, mutta auringonnousun aikaan pilvikerros alkoi raottua idän suunnalla.


Pian aamurusko väritti Naruskajokea.






Pilvet väistyivät länteen ja aurinko pääsi valaisemaan jokirannan ruskapuita.









Eilen kuvaamani Aitatsivaaranjänkä kuvattuna alempaa Tuntsan tien varrelta ja tällä kertaa auringonvalossa. Pieni sateenkaarikin tuli kuviin, sen huomasin vasta kuvia kotona katsellessa.




Tämän paikan muistan jo parin vuosikymmenen takaa. Silloin näin ensimmäisen kerran tämän todella jyrkän rinnesuon. Luulin, että suon ylälaidalla olisi kuivaa, mutta niin vain kastelin kenkäni kun upposin hetteikköön. Rinnesuo on märkä ja upottava myös ylärinteessä.


Punaista, keltaista, oranssia, vihreää ja vielä pilkahdus taivaansineä. Tuntsan ruska on värikäs.


Soratietä riittää. Sallan kirkonkylästä matkaa Tuntsalle on yli sata kilometriä, josta soratietä suurin osa, yli 70 kilometriä.




Soppelanlampi lähellä Piimäkurun laavua.


Tuntsan pohjoisosassa tuuli oli jo alkanut riipiä koivuja paljaaksi.


Tuntsajoen latvat ovat Värriötunturin juurella, tästä noin kymmenen kilometriä ylävirtaan.


Peuratunturin (530 mpy) rinteillä näytti olevan punaista väriä, joka ei tosin näy kuvassa, riekonmarjaa luulisin.








Piimäkurun laavulla keitimme nokipannukahvit ja paistoimme makkarat.


Tienvarsi on kuin puistoistutus juolukkareunuksineen. Tuntsalla on paljon katajaa.


Juolukkapohjaista katajakangasta näytti jatkuvan silmänkantamattomiin.


Illalla kämppäsaunaa lämmittäessä tähyilyin taivaalle. Oli taas luvattu revontulia, mutta miten ne näkyisivät kun pilviä oli kerääntynyt.


Jo kymmenen aikaan illalla taivaalla loimusivat ensimmäiset revontulet. Ne kohosivat ylös taivaankannelle koronaksi, mutta pilviä oli niin paljon, että en saanut siitä kuvaa.


Kaukana keinovalojen ulottumattomissa tähtitaivas on kirkkain ja Linnunrata erottuu selvästi.


Puolenyön aikaan oli loppunäytöksen vuoro. Se olikin täydellinen lopetus tälle ruskamatkalle. Seuraava aamu valkeni pilvisenä, sateisena ja tuulisena. Oli uskomaton sattuma, että pääsimme näkemään Naruskan ja Tuntsan ruskan parhaassa mahdollisessa säässä.