sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Melontaretkiä

Rentukka viihtyy kalliollakin kun kosteutta riittää

Lehtikiukkaan etelärannalta

Kostonsaaren joutsenet





Kerrankin kaunis, aurinkoinen sää sattui viikonlopulle. Lauantaina ja sunnuntaina oli todella lämmintä, ihan hellettä. Vesillä on vielä mukavan vilpoisaa. Varsinkin kun lähtee liikkeelle aikaisin aamulla. Lauantaiaamuna kävin kiertämässä Kostonsaaren. Rentukat kukkivat vielä kauniisti rannoilla. Pujahdin Mäntysaaren ja Kostonsaaren väliseen kapeikkoon ja törmäsin joutsenpariskuntaan kun ne pyllyt pystyssä olivat ruokailemassa. Kapeassa salmessa ei ollut mahdollista väistää joten odottelin rauhassa kun joutsenet lipuivat selälle päin ja lähtivät lentoon.

Sunnuntaiaamuna kuuden aikaan oli ihan tyyntä. Siispä suuntasin Kuokanselälle. Sivuutin Hirvikallion vähän kauempaa, koska siellä oli runsaasti tiiroja. Kiersin Vuorikiukasta sivuten Lehtikiukkaan taakse. Kalasääski oli pesällään joten en jäänyt pitkäksi aikaa ihailemaan sen kotiluotoa. Palasin takaisinpäin Vattusaarten kautta Taivalsaaren tulipaikalle. Huusalon kupessa ihmettelin kalliolla kasvavia rentukoita. Ilmeisesti kallion kolossa on niin paljon kosteutta että rentukka menestyy. Oudolta se kuitenkin näytti.
Aamuisin on vesillä rauhallista. Näin koko matkan aikana vain yhden kalastajan verkoillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti