torstai 13. elokuuta 2009

Lomamatkoja

Patvinsuo

Ilta Suomujärven rannalla Patvinsuolla

Torronsuo aamusumussa

Aurinkokylpyä Torronsuolla

Kurjenkello iltavalossa Nauvon Lemholmassa


Kesälomasäät olivat mitä parhaimmat. Aurinkoa ja lämmintä riitti. Teimme pari kierrosta Suomessa matkailuautolla. Saariston rengastie tuli lopultakin kierrettyä ympäri. Pari edellistä yritystä on katkennut. Viimeksi siitä syystä että olimme reissulla liian myöhään joten Houtskärin ja Iniön yhteyslaiva ei enää kulkenut.
Mieleen jäivät erityisesti Nauvon tammilehto illan valossa, aallokossa keinunta kajakissa Mossalan rannoilla ja utuisen kaunis aamu lautan kannelta katseltuna kun menimme Iniöön.

Paluumatkalla kotiin päin vietimme vuorokauden Torronsuon laitamilla. Kerrankin oli tuuria kun ennen auringonnousua kiipesin luontotorniin. Sumu verhoili kevyesti auringon värittämää suomaisemaa. Upea aamu.  Kameran muistikorttia tuli täytettyä jonkun verran.

Toisen ajomatkan teimme itään päin. Patvinsuon kansallispuistoon on pitkään ollut haaveena päästä. Se on vain niin syrjässä ja hankalan matkan takana että tähän asti on jäänyt käymättä.
Nyt odotus palkittiin runsain mitoin. Sielläkin sää suosi. Ja kaiken lisäksi elokuun yön kuu valaisi maisemaa. Niinpä piti valvoa illasta auringonlaskua laguunihiekalla ihaillen ja nousta taas katsomaan auringonnousua sumusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti