lauantai 3. joulukuuta 2011

Melontaa joulukuussa

Aurinko alkoi kurkistella paksun pilviverhon takaa  puolenpäivän aikaan. Haukivesi välkehti houkuttelevasti matalassa valossa. Oli siis pukeuduttava lämpimiin melontavarusteisiin ja kiirehdittävä rannalle. Lähtövalmisteluja viivytti kajakin kiinnijäätynyt sokkopeite. Tarvittiin sangollinen lämmintä vettä sulattamaan se irti kajakin aukosta. Myös peräsimen vaijerit olivat jäässä, joten kajakin ohjailu oli tehvävä pelkästään melalla.
Vesille päästyäni sain nauttia hetken aikaa lähes kesäisestä tunnelmasta. Taivaan sini heijasteli veden pinnalla ja aurinko kultasi saaren rantaa. No, pianhan se siitä taas pilvistyi. Mutta hieno hetki kaamoksen keskellä, joulukuussa.

Joulukuun melontaa myös vuonna 2008, 3.12  ja 14.12.

Sokkopeite on jäätynyt kiinni kajakkiin

Purppurapilviä 

Melkein kuin kesällä






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti