lauantai 29. joulukuuta 2012

Väreillä on väliä

Kun aamulla kurkistin ikkunasta ja näin kuun loistavan kirkkaasti läntisellä taivaalla, tuli mieleen tehdä eilinen retki uudelleen. Vaikka maisema on lumiverhoiltuna kaunis, niin täydessä loistossaan se on vasta sitten kun matalalta tuleva auringon valo antaa sille värityksen.

Lähdin matkaan tuntia aiemmin, koska haaveena oli saada myös muutama kuutamokuva. Tässä kuvakertomus kuun ja auringon vuoronvaihdosta talvisen maiseman valaisijana.

kuu valaisee kynttiläkuusia, taustana kirkastuva aamutaivas


















kuu piiloutuu horisonttiin





auringon vuoro












9 kommenttia:

  1. Ihanaa katsella upeita kuvia tutuista patikointimaisemista - pääsispä taas sinne!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunista siellä on. Hienosti osaat saada kaiken sen kauneuden kuviisi, taitava olet.

    VastaaPoista
  3. Ihanan rauhoittavat kuvat. Kiitos

    VastaaPoista
  4. Se olikin tämän kuusamoreissun ainoa aurinkopäivä. Hyvä on kun oli edes se yksi. Tähän aikaan vuodesta vähäinenkin valo on tervetullutta.

    VastaaPoista
  5. Taas niin kauniita kuvia, että vaan huokailee ja tuijottelee!

    VastaaPoista
  6. Tokihan väreillä on väliä! Kaamospuolen talvi esittäytyy kuvissasi upeaksi nähtäväksi ja koettavaksi.
    Tykkypuut ja kaamoksen hämy ovat minullekin niin mieleen, kuten myös semmoisessa maisemassa liikkuminen.
    Tuossa aiemmassa postauksessa ihastelin hokkisuksiasi! Taitavat olla melko kätevät lumimetsäretkillä.

    VastaaPoista
  7. Melkein samoilla tonteilla samana päivänä. Olihan se kyl upeaa olla paikalla oikeaan aikaan. Olet saanut vangittua kuviisi kauniit värit, näitä jaksaisi ihastella pitkänkin tovin.

    VastaaPoista
  8. Kiitän kaikkia kommenteista. Aimarii, Hokit on hauskat kulkuvälineet. Umpihangessa niillä lumikenkäillään, vähän kovemmalla alustalla tai omia jälkiä kulkien hiihdetään. Ja rinnettä alas liu'utaan. Vilia, kävin katsomassa kuvasi Riisitunturin retkeltä, upeaa!

    VastaaPoista