torstai 15. elokuuta 2013

Kitkajoen kanjoni

Olin juhannuksen aikaan tyttären perheen kanssa lauttamatkalla Kitkajoella Jyrävän alapuolelta rajavyöhykkeelle. Varsinkin alkumatka oli vaikuttava. Korkeat kalliopahdat reunustavat jokiuomaa molemmin puolin. Koskilautalta kuvaaminen ei onnistunut, kun kaikkein matkustajien oli melottava kovassa virrassa. Niinpä lähdin nyt katselemaan jokimaisemaa ylhäältä päin kanjonin reunalta.

Aamuhämärissä ohitan Jyrävän. Ilma on kosteaa ja melko lämmintäkin, joten putous höyryää komeasti. Nappaan hätäisesti yhden kuvan ja jatkan kiireesti matkaa. Pitää ehtiä Kalliosaaren luokse auringonnousun aikaan.


Tulen näköalakielekkeelle parahiksi kun aurinko jo värjää uoman ylle levittäytyvää pilvilauttaa. Mistä ne pilvet nyt siihen löytyivät. Säätiedotuksen mukaan aamulla piti olla selkeää.




Auringonsäteet yrittävät puskea pilvikerroksen ja sumukerroksen läpi. Tunnelma on aavemainen.


Sitten pilvikerros repeää ja aurinko pääsee pilvipatjan raosta kultaamaan metsän yläpuolella leijailevan sumun.

Pian auringon suunta kääntyy niin että valo virtaa suoraan jokiuomaan.








Joen vastarannalla on korkea kalliopilari. On vaikea arvioida sen korkeutta, ehkä 15-20 metrinen.




Aurinko on jo korkealla kun lopulta lähden liikkeelle ja paluumatkalle. Katsoin jälkeenpäin kuvien tiedoista, että olin ollut samalla paikalla lähes kaksi tuntia. Niin kauan tuo aurinkonäytelmä kesti. Käyn vielä toisella kielekkeellä, paikassa jossa joki kiertää mutkitellen korkean kallioniemen. Puita on vaan niin paljon edessä ja kalliolta jyrkkä pudotus alas, joten hyvää kuvauspaikkaa on hankala löytää.


Siilasmajan alapuolella olevan nuotiopaikan luona käyn katsomassa Jyrävän alapuolisen koskiosuuden alkua. Takarannan kallion murtumasta ei ole kovin kauan. Muistan kun siitä kerrottiin lehdissä, oliko se 80- vai 90-luvulla?


Vastarannan kallio heijastelee kultaa ja taivas sineä kosken laineisiin.


Jyrävä jää vielä varjoon....

....mutta putouksen rantakivellä pikkulintu esiintyy kohdevalossa.

12 kommenttia:

  1. Oi, miten jylhän kaunista löytyy meidän omasta maastakin!!
    Kuvasi ovat upeita.

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuutta, ihan sydänalasta riipasoo pohojalaasta :). En ole päässyt Kuusamoon koko kesänä. Nyt täytyykin heti yrittää saisinko mökkiä vielä vuokralle jostain viikolle 38. Kuvistasi kakkonen, nelonen, viitonen ja seiska sekä kolmanneksi viimeinen lemppareita ihanan tunnelma, aamun tuoksu tulee melkein tänne asti. Muutkin ihania.

    VastaaPoista
  3. Aika upeat ja henkeä salpaavat maisemat. Jälleen!

    VastaaPoista
  4. Ei uskoisi kuvien olevan suomesta. Komeat on maisemat ja kuvat on hienot.

    VastaaPoista
  5. Ensimmäinen kuva Jyrävästä on sadunomaisen kaunis. Tuttuja maisemia ja hienosti kuvattu, tuli vahvasti mieleen vaikeassa elämäntilanteessa tekemäni patikka siellä. Voimaannuttava maisema ja paikka.

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtavat kuvat. kaikista saisi upean taulun seinälle suuremnoksena

    VastaaPoista
  7. Ymmärrän hyvin miksi oli kiirus sinne auringonnousun aikaan :)

    VastaaPoista
  8. Kiitos tästä virtuaalikierroksesta (jälleen kerran).
    Onneksi on digitaaliaika, tulisi aika kalliiksi vanhanajan kuvaus. Kun tuolla ei juuri olekaan kuin kuvattavia kohteita.
    Upeita kuvia ja mahtava kävelylenkki.

    VastaaPoista
  9. Kitkajoen kanjonin maisema on suomalaisittain poikkeuksellinen. Pienen karhunkierroksen polulta kannattaa poiketa katsomaan maisemia kanjonin reunalle. Pelkästään polkua kulkien jää paljon näkemättä.
    Kaarnikka, viikolla 38 on täysikuu. Kuusamoa kuutamossa-kuviin on mahdollisuus jos vain on selkeää.
    Orvokki, digiaika on mahdollistanut kuvallisen kerronnan. Muistan miten ennen piti pohtia kannattaako laukasinta painaa että filmiä säästyisi.
    Kiitän kaikkia kommenteista.

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvia. Olen itsekin käynyt kävellen Karhunkierroksen varrella ehken jo viisi kertaa, mutta viime kesänä myös melottiin tuo sama jyrävä-raja -reitti. Oli hienoa päästä katsomaan maisemia aivan eri perspektiivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vesiltä käsin näkee näkee koko kanjonin. Vielä lähempänä rajaakin on hienoja paikkoja mm. Ahvenperä.

      Poista