sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Valoa kanjoniin

Kanjonin aamu sumuineen ja valoineen kutsui vielä. Viime viikolla nouseva aurinko ei vielä yltänyt kanjonin pohjalle. Nyt, viikkoa myöhemmin, kohdevalo suuntautui suoraan kanjoniin heti kun auringon säteet tulivat esiin metsänreunan takaa. Että sumun läpi tuleva valo olisi täydellinen, tarvitaan sopiva määrä sumua. Ei liikaa, eikä liian vähän.  Kuvat ovat kahdelta aamulta, kaksi erilaista tunnelmaa. 

Keskiviikkoaamu oli ajankohtaan nähden lämmin.  Koska veden ja ilman lämpötilaero oli pieni, ei sumuakaan syntynyt paljon. Auringonnousun jälkeen hento punertava sumukerros leijui vain hetken jokiuomassa.

Syvällä rotkolaaksossa kukki vielä kissankello. Löysin myös mätäsrikkoa. Se on tunturikasvi jonka tavanomaiset kasvupaikat ovat Pohjois-Lapin tuntureilla. Kuusamossa se on harvinainen. 


ensisäteet rotkon reunalle

luonnonvarainen punaherukka


mätäsrikko



Torstaiaamu oli kylmä. Sumu oli levittäytynyt alaville paikoille, soiden ja vesistöjen yläpuolelle.  Hetken näytti siltä, että sumupilvi on niin paksu että auringonnousu jää piiloon.  Sitten idän taivaalla näkyi ohut valoviiru. Kohta se laajeni hennoksi kajastukseksi.  Ja siitä alkoi aamun valoshow.....










jokimutkan taakse ei auringonvalo yllä












13 kommenttia:

  1. Ooh...huikeita kuvia mahtavasta näytelmästä!!
    Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Taas jatkoa hienoihin kuviin! Kaunista!

    VastaaPoista
  3. Niin kaunista tunnelmointia valolla jälleen!

    VastaaPoista
  4. Kyllä sumu / usva + valo yhdessä saavat kuviin salaperäistä taikaa.
    On taas niin kaunista ettei sanotuksi saa,

    VastaaPoista
  5. Kaunista, jännittävää ja vaikuttavaa katsella kuviasi ♥

    VastaaPoista
  6. Voi ihanuutta! Olit oikeassa paikassa oikeaan aikaan :) Upea maisema ja upea valo!

    VastaaPoista
  7. No jo on taas oltu aikaisten liikenteessä. :) Silloinhan ne parhaat kuvat tulevat. Kaunista isolla K.lla. Kasvillisuuttakaan ei monasti huomaa, jos ei pijä silimiä auki. :)

    VastaaPoista
  8. Sanattomana myös katselen tätä luonnon kaunista esiintymistä.
    Kyllä luonto on ihmeellinen, hienosti sait jälleen taltioitua.

    VastaaPoista
  9. Kiitän kaikista kommenteista ja kiitän myös Saraheinää tunnustuksesta. Blogi pitää hetken hengähdystaukoa. Julkaisen vielä yhden sumuaamujutun kunhan ehdin. Sitten kaivaudun viikoksi muuttolaatikoiden keskelle.

    VastaaPoista