perjantai 29. elokuuta 2014

Orinnoro

Henkilökohtaisella retkikartallani on ollut suuri aukko Leppävirran Orinnoron kohdalla. Vaikka olen asunut lähes koko ikäni alle sadan kilometrin etäisyydellä Orinnorosta, niin koskaan en ole siellä käynyt. Asia muistui mieleen kun kävin Seinävuorella toistamiseen ja myös tutkiessani uutta Suomen Rotkot-kirjaa.  Oli siis aika korjata tämä puute retkihistoriassani.

Matalapaineet kiertävät edelleen koko maata ja runsaat sadekuurot kastelevat vähän väliä. Yritin säätiedotusten perusteella haarukoida sopivan ajankohdan Orinnoron retkeen. Leppävirralle päin ajettaessa ehti olla monta saderyöppyä, mutta Orinnoron parkkipaikalla ei enää satanut.

Polku alkaa houkuttelevasti, kulkien sammaleisen kiviaidan viertä.

Pian on edessä harvapuustoinen kallio, jonka keskellä ammottaa kuilu. Sateen jälkeen sammaleinen kallionpinta on liukas, joten on oltava varovainen rotkoon kurkkiessa. Nyt on hyötyä kameran kääntyvästä näytöstä. Voin puunrungosta kiinni pitäen kurkottaa kameraa rotkon reunan yli.

Rotkon pohjalla pilkottavat pitkospuut. Viitta kalliolla ohjaakin jatkamaan matkaa oikealle alas kohti rotkon pohjaa.







Portaat näyttävät melko uusilta. Portaita tarvitaankin, jyrkänteen seinämä on pystysuora.

Rotkossa kulkija kohtaa vaikuttavan satumaiseman. Orinnoro on yksi Savon seitsemästä ihmeestä. Ihmeellinen se onkin. Sateen jälkeen sammaleiden ja saniaisten virheys vielä korostuu.









Kapeimmillaan rotko on vain muutaman metrin levyinen. Rotkon pohjalla on lähde.



On kuljettava kieli keskellä suuta liukkailla pitkoksilla.










Noin puolen kilometrin päässä rotkosta, Orkonen-lammen rannalla, on laavu ja tulisija. Polttopuut on vähän reilumman kokoisia...

...mutta kunnon halkaisukirves löytyy niiden pienimiseen.

Orinnoro on siis yksi Savon seitsemästä ihmeestä. Entä ne muut kuusi? Ne ovat Puijo, Pisa, Korkeakoski, Seinävuoren rotkolaakso, kalakukko ja savon murre. Viimeinen ei mielestäni kuulu joukkoon.

Orinnoro vai Orinoro? Kumpaakin muotoa käytetään. Karttapaikka tuntee vain Orinnoron, mutta esimerkiksi Leppävirran kunnan esitteessä puhutaan Orinorosta.

18 kommenttia:

  1. Kiitos kuvista! Orinoro on kiva käymisen arvoinen paikka. Ja hassua; juuri eilen olin n. 10 km:n päässä rotkosta ja harkitsin lähteä kahvin keittoon tuolle laavulle.

    VastaaPoista
  2. Aina yhtä mahtava paikka. Oikea nimi paikalle on Orkonoro, josta myös viereinen mäki on saanut nimensä. Joku on sitten vääntänyt nimen Orinnoro tai Orinoro muotoon ja siitä on keksitty joutavia juttuja oriista. Nimeä on pohdittu mm. Jenni Rimpeläisen gradussa (Itä-Suomen yliopisto, 2011).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orkonoro, märkäpohjainen syvänne, sellainenhan tuo rotko juuri on.

      Poista
  3. Vaikuttava rotko, kiitos hienoista kuvista!

    VastaaPoista
  4. Mahtavan upea paikka, upeat kuvat!
    Pelottavan liukkaalta näyttää märkänä... Pitää olla tarkkana ja hyvät retkikengät jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nilkkaa tukevat kengät oli kyllä tarpeelliset tuolla retkellä. Liukkaiden pitkoksien lisäksi reitillä oli myös liukkaita kivilohkareita.

      Poista
  5. Löydät aina vain upeimpia luontokohteita. Kuvat ovat niin hienoja, että voi niitä katsoessa kuvitella itsensäkin kävelemässä pitkospuilla. Eikä tarvitse pelätä liukastumista! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja virtuaalimatkailussa ei kastu :) Tosin nyt säätyttiin aika mukavasti sateelta, vain pieni kuuro tuli juuri kun oltiin rotkon pohjalla.

      Poista
  6. Onpa satumaisen kaunis paikka. Sadesää ennen retkeäsi oli vain hyvästä, sillä sammalet ja kalliot ovat todella kauniita kosteina tai märkinä. Hienon kuvakulman sait kääntyvällä näytöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kallion pinnan kuviot tosiaan korostuvat märkänä ja sammal hehkuu.

      Poista
  7. Kiehtova paikka! Kuin satujen peikkojen piilopaikka.

    Tuohon kirjaan pitääkin tutustua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen Rotkot-kirjasta löytyy paljon hyviä retkivinkkejä.

      Poista
  8. Niin satumaista. Näyttää paikalta, jossa peikot öisin vaeltaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päiväsaikaankin tuntui että joku kurkkii kallionkoloista, hämärässä varmaan vielä jännittävämpi.

      Poista
  9. Ja niin näyttää olevan myös kirveessä, Orinoro. :) Minkähänlainen tämä maisema olisi sumussa, vieläkin satumaisempaa?!

    VastaaPoista