torstai 20. marraskuuta 2014

Pakkasaamu oli joella

Tämän postauksen kuvat ovat vielä viime viikonlopun kuvasatoa. Aurinko nousi hennon pakkasusvan takaa Kiveskoskella. Taisi olla tämän alkutalven kylmin aamu, viisitoista pakkasastetta.

Tähän aikaan vuodesta aurinko nousee kaakon suunnalta. Kiveskosken rantaa on kuljettava ylävirtaan ihan kosken alkukohtaan nähdäkseen auringonnousun. Kitkajärven Hakolahdella koko suuren järvialueen vedet ahtautuvat Kiveskosken uomaan ja aloittavat matkan kohti Paanajärveä. Veden liike lahdella on niin voimakas, että se pysyy pitkälle sulana kovallakin pakkasella.







Ohuita jäälauttoja lipuu ohi. Rannalta kuuluu hentoa helähtelyä ja kilinää.



Niemen takana, paksun jään ja sulan reunalla, on kalastajien vene. Se on rikkonut ohutta jäätä, joka on lähtenyt liikkeelle ja murtuu nyt rannan kiviin. Siitä syntyy helisevä ääni.


On auringonnousun aika.













Lumisateen jälkeen rannalla on on ollut kovasti kulkijoita. Pieniä jalanjälkiä on pitkin rantaviivaa.

Rannan pensaikon huurreoksiin on kasvanut pitkät huurrepiikit.

Kiveskoski maantiesillalta kuvattuna.


Otsikko on lainattu täältä:      Lumiperhonen, Lasse Hoikka ja Souvarit

Pakkasaamu oli joella vesi huuhtoi kasvojain suru sieluni ovella yöllä lähti rakkaimpain Jäälle jäivät jäiset ajatukset ja lumi laski peittoaan Kuljin uomat niin utuiset luontolasta kuulemaan Siellä näin lumiperhosen kauniin niin valkoisen se luoksein lensi ja hymyili niinkuin mun rakkaimpain Lähdin mukaan lumiperhosen kauniin niin valkoisen Se kanssain tanssi ja hyväili niinkuin mun rakkaimpain Iltarusko saapui joelle tuuli poltti kasvojain tuska sieluni ovella kuoli luona rakkaimpain

14 kommenttia:

  1. Mä en yleensä tykkää noista hautausmaalauluista, mut tää Lumiperhonen on kyl niin kaunis.

    VastaaPoista
  2. Lysti oli pysähtyen joen rannalla, ihailla maisemia.

    Minua puhuttelee vahvasti tämä runo.
    Tässä on samanlaisia tuntuja kuin Saima Harmajan runoissa.
    Olen kokenut ne voimaksi vaikeina aikoina.

    VastaaPoista
  3. Ylin kuva nousee ihan ylitse muitten, vaikkakin kaikki ovat toki kauniita. Tuossa usvassa ja aamuruskossa on vaan jotain!
    Kovin surullinen runo, uskon että tämä tuo lohtua vaikeassa elämäntilanteessa.

    VastaaPoista
  4. Uskomattoman kaunista, sekä kuvat että koskettava runo.

    VastaaPoista
  5. Edelleen se pakkasaamu joella on kaunis. Pidin erityisesti viimeisestä kuvasta.

    VastaaPoista
  6. Aurinko ei tee isoa kaarta enää, mutta värittää talvisen maiseman niin kauniisti. Tää Souvareiden laulu on surumielisyydessään kaunis. Joskus kuuntelen sitä automatkalla.

    VastaaPoista
  7. Se olikin viimeisen aurinkopäivän aamu pitkään aikaan. Katsoin kymmenen päivän ennustetta, pelkkää pilveä luvassa. Kiitän kommenteistanne.

    VastaaPoista
  8. Oi sentään, miten kauniit kuvat, jälleen! Ja kaunis on Souvareiden laulukin, kaikessa melankolisuudessaan.

    VastaaPoista