maanantai 26. kesäkuuta 2017

Juhannuksena

Juhannus oli viileä, sateinenkin, mutta paljon pelasti, että juhannusaattona ei satanut ja aurinkokin näyttäytyi välillä. Kokko nähtiin, juhannussaunassa tuoksui vasta (savolaiselle se on vasta, ei vihta) ja aattoa vietettiin mökillä läheisten kanssa.

Melkein perinne jo tämäkin. Myös viime juhannusaattona kävin pieksämäkeläisellä suolla punakämmekkää kuvaamassa. Nyt suon punakämmekät olivat vasta avautumassa.




Karpalon pienet kauniit kukat samalta suolta.


Osa raatteista oli vasta nupulla, osa jo kukkinut.


Villapääluikat


Jäppilän virkeä kyläyhdistys oli taas järjestänyt juhannustapahtuman. Pääosassa oli kokko, joka paloikin komeasti.


Ahvenlammen rannoilla oli mukavasti yleisöä kokkoa katsomassa.


"Neiti kesäheinä" juhannusaattona


Jäppilästä Suonenjoelle menevän tien varsia koristavat juhannuksen aikaan tunturikurjenherneet. Niidenkin kukinta on vähän myöhässä, vasta aurinkoisemmilla paikoin kukat olivat auenneet.


Tien varrella on myös harjumasmaloa. Se näyttäisi harvinaistuvan vuosi vuodelta.




Kävin juhannuksen aikaan useassa valkolehdokkipaikassa. Yhtään aukiolevaa kukintoa en vielä löytänyt.


Mökille tultua lähdimme veneellä katsomaan pikkutervakkopaikkaa. Nuorempi sukupolvi ei harrasta kasveja, mutta jotain lienee tarttunut kun poikani oli veneellä ohi ajaessaan huomannut kalliolla kukkivat pikkutervakot. Itse en vielä tähän aikaan kesästä olisi arvannut niitä lähteä etsimään. Sieltäpä löytyikin ennätysmäärä kukkivia pikkutervakoita.






Poikani ottamassa kuvassa näkyy hyvin miten jyrkässä paikassa ja kuivalla kalliopinnalla pikkutervakot viihtyvät.


Tumma pilvi lähestyi uhkaavasti, mutta pysyi kuitenkin poissa mökkilahdelta.




Kun iltayöstä ajelimme kotiinpäin, piti Suihkolansalmessa pysähtyä kuvaamaan värikästä ilta-aurinkoa.





Kokko vielä paloi, vaikka juhlakansa oli jo poistunut paikalta.


Vielä oli pysähdyttävä uudelleen Paasveden rannalle. Vähän ennen kuin juhannusaatto vaihtui juhannuspäiväksi, olivat taivaan värit ja heijastukset värikkäimmillään.



lauantai 24. kesäkuuta 2017

Kasvi- ja luolaretkellä Neulaniemessä

Neljässä viikossa Neulaniemen metsä on muuttunut paljon. Toukokuun loppupuolella ainoat kukkijat olivat näsiä ja vaivero, nyt kukkii joka puolella. Metsätähdet, kielot, orvokit, mustakonnanmarjat ja upeat lehtokuusamat ovat juuri nyt yhtä aikaa kukassa. Metsälehmuksen lehdet ovat kasvaneet täyteen mittaansa ja joka puolella metsää tuoksuvat pihlajankukat.

Kullero ei ole kovin yleinen Pohjois-Savossa, mutta Neulaniemestä niitä löytyy pieneltä alalta. Ruotsalaiset ovat nimenneet kulleron osuvasti voipalloksi (smörboll).












Kissankäpälät vasta aloittelevat kukintaa.


Lehtokuusama viihtyy hyvin Kuopion lehdoissa. 


Mustakonnanmarjan kukka lähietäisyydeltä.


Kivilohkareikkoa koristavat pihlajat. Tänä vuonna pihlaja kukkii runsaana. 


Kävin talvella katsomassa Neulamäen kallion jääputousta Vuorilammin itäpuolella. Nyt halusin nähdä miltä siellä näyttää sulan maan aikaan. Jos talvella oli hankala pujotella suurten kivilohkareiden välissä, niin nyt se on vielä vaikeampaa. Korkealla kalliohyllyllä, puolivälissä kallioseinämää on runsas kalliokieloesiintymä. Ne saavat kukkia rauhassa, koska niiden luo on mahdotonta päästä. Kuin lohdukseksi löydän ihan jalkojen juuresta pienen kukkivan kalliokielon.


Kallioseinämän juurella on pelottavalta näyttävä kaivomainen luola. Suoraa pudotusta alaspäin on pari metriä. Luolan pohja näyttää ihan kuivalta.


Luolan suuaukon vierellä kasvaa mäkitervakkoa. Varmaan jo viikon päästä sen kukat avautuvat.


Jo talvella huomasin jääputouksen vierellä olevan syvennyksen. Kulkutie sinne oli kuitenkin jäinen ja sen verran korkealla, että en uskaltanut nousta katsomaan mitä syvennyksestä löytyy. Nyt kiipeän pienelle tasanteelle ja voi ihme mikä upea holvimainen luola sieltä löytyykään.


Luola on noin viisi metriä korkea ja pituutta saman verran. Leveyttä on vain 1-1,5 metriä. Kallioseinämässä on kapea hylly, jota pitkin seinämistä tukien voi kulkea luolan toiseen päähän.


Luolan suulta etelään avautuva näkymä hämmästyttää myös. Valtava kivipaasi tököttää pystyssä kivien välissä. Se on joskus irronnut kallioseinämästä, pudonnut alas ja jäänyt pystyyn kuin aseteltuna paikalleen muistomerkiksi.


Luolan pohja on noin puolitoista metriä kulkureittiä alempana.


Luolan katto on korkealla. Lieneekö tuo valtava kivilaatta sekin joskus irronnut ylempää emäkalliosta ja jäänyt nojalleen kalliota vasten.


Kivipaasi ja holviluola kuvattuna ulkopuolelta.


Kuljen lähemmäs Vuorilammin rantaa ja kiipeän tutulle paikalle, jossa monena vuonna olen kuvanut kalliokieloja. Tänä vuonna kukkia on enemmän kuin aiemmin ja uusia versoja on noussut. Se on ilahduttavaa, koska kalliokielo näin pohjoisessa on harvinainen.





Kotimatkalla käyn vielä lammen rannalla kuvaamassa raatteen kukkia.



torstai 22. kesäkuuta 2017

Tikankontteja juhannuksen aikaan

Kuopion tikankontit ehtivät kukkaan juhannukseksi. Pohjoisesta palattua menin heti katsomaan tikankonttien tilannetta. Kukat olivat juuri avautumassa ja pari kukkaa oli jo aukikin. Juuri nyt kukinta on parhaimmillaan. Viileä alkukesä on myöhästyttänyt kukintaa, mutta ei paljon. Myös vuonna 2015 Kuopion tikankontit kukkivat kesäkuun puolivälissä ja Kuusamossa kesäkuun lopussa. Viime keväänä ne olivat poikkeuksellisen aikaisia. Kuusamossa ensimmäiset avonaiset kukat löytyivät jo 3.6. ja Kuopiossakin ne kukkivat samaan aikaan.

Tikankonttien myötä toivotan Hyvää Juhannusta.