keskiviikko 23. elokuuta 2017

Yöretki Kallavedelle

On mennyt muutama vuosi kun viimeksi olen ollut teltan ja kajakin kanssa yötä Kallaveden saarissa. Olisiko syy siinä, että Kallavedellä tulee melottua niin paljon muutenkin. Mutta vielä on Etelä-Kallavedellä monta tuli- ja leiripaikkaa, jossa en ole käynyt. Säätiedotus lupasi pilvipoutaa ja tuulta, mutta yöksi tyyntyvää. Sadevarusteet pakkasin kuitenkin kaiken varalta mukaan ja lähdin melomaan kohti Etelä-Kallaveden saaristoa.


Vuorisalon edustalla kuikuilee kuikkapariskunta.


Seuraan Vuorisalon itärantaa Mäkisalon paikkeille. Rannan tuntumassa on paras meloa koska tuuli jää saaren taakse. Mäkisalon luona käännyn sivuvastaiseen ja lähden parin kilometrin selän ylitykseen kohti Koistinsaaria. Hätisen saari on yksi Koistinsaarten kallioisia, kapeita saaria. Nuotiopaikka on länsirannan kalliolla. Nuotiopaikan luona ei ole oikein hyvää rantautumispaikkaa kajakille, mutta saaren toiselta puolen löydän suojaisen poukaman, josta on hyvä nousta maihin.


Hätisestä käännyn kohti pohjoista ja puikkelehdin saarien lomassa Iso-Mietin autiotuvan rantaan. Tupa on hienolla paikalla sammaleisella kalliolla. En löydä lähistöltä sopivaa paikkaa rantautumiseen, joten jatkan matkaa.


Kakssalmisten autiotuvan kävin paikallistamassa parin vuoden takaisella saarikierroksella, mutta saaren toisella rannalla oleva tulipaikka jäi silloin näkemättä. Se on vaatimaton kivikehä kalliolla. Nuotiopuut  on ilmeisesti tuotava parinsadan metrin päästä autiotuvalta.


Kakssalmisilta suuntaan Kumpusaaren eteläpuolelta kohti Iivarinsaloa. Kumpusaaressakin on tulipaikka pienellä kallioniemellä. Käännyn Iivarinsalon ja Saunasaaren välisestä kapeasta salmesta seuraamaan Iivarinsalon itärantaa. Punainen vesitatar kukkii rannan tuntumassa satojen neliöiden alalla.


Iivarinsalon pohjoisosa on mäntykangasmetsää ja matalaa hiekkarantaa. Itärannalla on noin 400 metriä pitkä hiekkalaguuni. Kaarran kallioisen niemenkärjen ympäri saaren toiselle puolen. Luoteeseen ja länteen avautuva ranta on tuulensuojassa.


Länsirannalla on useitakin pieniä laguunirantoja joita erottaa kapeat kallioniemekkeet. Laitan teltan pystyyn ja lähden tulipaikalle virittelemään kahvitulet. Olen käynyt päivän mittaan monella tulipaikalla, mutta päiväkahvi on jäänyt vielä keittämättä.


Yksi Iivarinsalon hiekkalaguuneista. Monin paikoin rannan edustalla on järviruokoa, joten järveltä katsottuna hiekkaranta jää piiloon.


Leiri Iivarinsalossa.


Illan tullen taivaanrannan pilvikerros alkaa raottua ja päästää auringonsäteitä luomaan valoa järvelle.


Alkaa illan värivalojen näytös.










Auringonlaskun jälkeen, iltataivaan vielä hehkuessa viritän nuotiotulet valaisemaan leiriä.


Tuuli on tyyntynyt yöksi. On ihan hiljaista. Järven takaa näkyy kaupungin valot. Saaristokaupunkiin on linnuntietä noin kuusi kilometriä ja keskustaan kymmenen.


Hyvää yötä


Kun aamulla nousen teltasta, huomaan, että minulla on ollut seuraa. Joutsenemo kahden harmaan poikasensa kanssa on viettänyt yön ihan teltan lähellä ruovikon keskellä. Minut huomattuaan ne lähtevät  hitaasti etenemään syvemmälle ruovikkoon.


Keitän aamukahvit ja pakkaan yöpymisvarusteet kajakkiin. Yritän ehtiä vesille aamusumujen aikaan. Iivarinsalossa ei vielä ole sumua, mutta mantereelta työntyy sumupilvi hitaasti järvelle päin.


Kalastajaveneellä on paljon seuraajia. Lokit piirittävät kalastajia saaliin toivossa.


Ahvensalon länsirannan kalliojyrkänne


Tuomaansalon laavu on myös korkealla kalliolla.


Hetken aikaa on ihan aurinkoista, mutta saaren takaa lähestyy sumurintama.


Aurinko yrittää esiin pilvien raosta mutta joutuu luovuttamaan kun sumu alkaa levitä järvelle.


Kaunis saari mutta ruma nimi. Seuraan pilvien liikkeitä Pienen Pasko-Juoson rantakallion juurella.


Yht'äkkiä sumu peittää kaiken ja näkyvyys häviää kokonaan. Luhastensalon eteläkärkeen on matkaa vain vähän päälle kilometri, mutta saarta ei erotu yhtään sumun keskeltä. Laitan päälle puhelimen Maastokartat-sovelluksen, joka näyttää sijainnin ja kulkusuunnan. Sen turvin on helppo meloa sumussa ja kohta alkaakin sumun keskeltä erottua pieni Hangon saari, joka on Luhastensalon edustalla.


Sumua riittää loppumatkallekin, mutta nyt manner ja sen edustan saaret ovat niin lähellä, että pystyn paikallistamaan  sijaintini ilman apuja. Melontakilometrejä koko retkellä ei kertynyt kuin 24, mutta nähtyä ja koettua tuli paljon yhden vuorokauden aikana.

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Elokuun iltoja ja aamuja

Elokuun alkupuoli on antanut viitteitä siitä mitä kesä olisi voinut olla. On ollut aurinkoisia, jopa lämpimiä päiviä. Toisaalta pimenevät illat ja viileät aamut muistuttavat, että syksy alkaa olla lähellä.
Mutta vielä ehtii vesille, marjaan ja sieneen (kunpa ei olisi hirvikärpäsiä), istumaan iltaa rannalla ja löytämään viimeiseksi kukkaan ehtiviä kasveja.

Kuvat mökkijärveltä Savon sydämessä.

Odottelen illan hämärtyessä laiturilla pilvikerroksen väistymistä. Toivon näkeväni elokuun täysikuun ja kuunsillan.


Ilta tummuu yöksi. Pilvet pysyvät paikallaan. Sytytän lyhdyn valaisemaan yötä ja kääriydyn makuupussiin.


Puolenyön aikaan taivaalla on sen verran aukkoa, että kuun valo heijastuu yöpilviin. Tämän enempää kuutamoa ei tänä yönä ole tarjolla.




Aamu on selkeä. Lähden vesille kanootilla etsimään suomenlumpeita.




Olen niin aikaisin liikkeellä, että on odoteltava kukkien avautumista.


Suomenlumpeen kukka on pieni, vain pari senttiä läpimitaltaan. On vaikeaa kuvata sitä kanootista kun pienikin tuulenhenki pyörittää kanoottia.




Sorarannan matalikossa kukkii nuottaruoho. Nuottaruoho viihtyy vain puhtaissa vesissä. Kukassa on jotain tuttua. Se on kesäkukkaistutuksista tunnetun lobelian sukua.


Melon lahden pohjukan luonnonsuojelualueen rantaan. Luonnonsuojelualueen läpi virtaa maanalainen puro. Alue on kokonaan kivilohkareiden peitossa. Kasvuympäristö on suotuisa kasveille, jotka näillä leveysasteilla ovat harvinaisia. Hajuheinä on tänä kesänä menestynyt hyvin.


Loukukon uumenista löytyy vielä muutama haisukurjenpolven kukka. Kuivuneista kukinnoista päätellen sekin on kukkinut runsaasti.


Lehtopalsami vasta aloittelee kukintaa. Löydän vain yhden täysin auki olevan kukan.


Yövilkka, orkidean sukua sekin. Metsiemme yleisin kämmekkä, mutta niin pieni, että jää huomaamatta.


Kanootista käsin saan kuvaan ratamosarpion kukinnon.


Punaisen kanervan joukossa on yksi valkokukkainen.


Viime päivät ovat olleet kauniita, mutta tuulisia. Odottelen iltaan tuulen tyyntymistä ennen kuin lähden kajakilla järvelle. Tuulee edelleen, mutta kapeaan lahteen ei länsituuli yllä.






Rantakukkakasvusto keskellä järveä pienellä luodollaan. Sen löytää tästä joka kesä samalta paikalta.


Ilta-aurinko värjää rantakallioita. Edessä olevan saaren takarannalla näen lähietäisyydeltä kurjen. Ensin näkyy vain harmaa pää ruovikon keskeltä, seuraavaksi sen pomppaakin jo siivilleen ja kaartaa saaren taakse. En edes yritä ottaa kameraa esiin, niin nopeasti kaikki tapahtuu.







Auringon laskuun ei ole enää pitkä aika, mutta minulla on vielä matkaa kotirantaan, joten en jää odottamaan sitä.


Auringonlaskun jälkeen lahti on ihan tyyni. Illan viimeinen punerrus hehkuu vielä taivaalla. Majavakin on lähtenyt liikkeelle. Se ui vähän aikaa kajakin lähellä, mutta sitten se sukeltaa ja loiskauttaa häntäänsä.





On aika sytytellä lyhdyt ja kynttilät.




Aamulla järvellä on pientä sumua, mutta tuuli on heräämässä, joten sumu on koko ajan liikkeellä ja alkaa haihtua. Lähden kuitenkin käymään järvellä. Pitkän lahden keskellä on saaren ja niemennokan muodostama kapeikko. Kartassa sen nimi on Kuolio. Luulen, että nimi johtuu siitä, paikka on useimmiten tyyni vaikka muualla tuulisikin. Niin on myös tänä aamuna, Kuoliossa on tyyntä ja sumu on jäänyt leijumaan kapeikon kohdalle.












Odottelen auringonnousun, sitten melon takaisin rantaan ja menen jatkamaan kesken jääneitä yöunia.