keskiviikko 10. tammikuuta 2018

"Valtavaaralla tuikea tuuli soi"

On vielä niin pimeää, että lumenpeittämää lumikenkäuraa ei näy, mutta se tuntuu liukulumikengän alla. Puolikas kuu vilahtaa silloin tällöin lumisten kynttiläkuusien latvoissa. Pakkasta on viisitoista astetta, ja ellen olisi syvällä metsässä Valtavaaran itärinteellä, kylmä viima puhaltaisi vastaan. Olen valinnut tämän suojaisen reitin Valtavaaralle nousuun osin tuulta väistelläkseni, mutta myös siksi, että se on loivin reitti Vuosselista Valtavaaran laelle.  Koska tarkoitus on viipyä vaaran laella, ei kannata hikoilla itseään märäksi ylämäkeä noustessa.


Matkan varrella on monia paikkoja joihin tekisi mieli jäädä, kuten tämä rinnesuo joka huokuu rikkumatonta hiljaisuutta. Mutta on ehdittävä ylemmäs ennen aurinkoa, joka toivon mukaan nousee tänään muutamaksi tunniksi taivaanrannalle.


Kynttiläkuusten latvoissa on jo lupaus päivän valkenemisesta.


Viimeisen puoli kilometriä ennen kotaa hiihtelen latua pitkin. Valtavaaralle vie hyvin kunnostettu hiihtolatu. Kun hiihtäjä on jaksanut nousta kodalle asti, on edessä huikea alamäki serpentiinilatua takaisin Vuosseliin. Minun suuntani on toinen, kodalta ylös päivätuvalle ja siitä Valtavaaranlammelle.


Valtavaaran päivätupa näkyy rinteen nousijalle kutsuvana, tosin tässä vaiheessa se tuntuu olevan hyvin kaukana ja korkealla.


Pysähdyn hetkeksi kodalle levähtämään. Vielä olisi noin 40 nousumetrin kiipeäminen ylös. Latu ei vie laelle vaan kaartaa tässä alarinteeseen. Useat hiihtäjät kuitenkin jättävät suksensa kodalle ja kävelevät ylös maisemia katsomaan.


Maan varjo näkyy taivaanrannasta kohoavana siniharmaana vyöhykkeenä auringonnousun vastakkaisella suunnalla. Puurajan lähestyessä tuuli löytää minut. On lisättävä vaatekerroksia ja vedettävä huppua tiukalle. Valtavaaran tykkytornit eivät tuulta hätkähdä. Niiden suojaan on hyvä vetäytyä pukeutumaan.


Valtavaaralla tuikea tuuli soi.
Siellä autiotupa on tuo.
Taas vaellusmatkani sinne toi
palovartijan majan sen luo.
                                                                              (Juha Vainio, Valtavaaran valssi)


Muitakin on liikkeellä. Tuolla alhaalla pysähdyin äsken hengähtämään. Kuvasta voi löytää myös kodan huuvan ja halkovajan katon. 


Kaukana idän horisontissa näkyvät Venäjän tunturit, lähempänä Virkkulan kylä ja Porontimajärvet.


Etelän suunnalla Rukalla aloitellaan laskettelupäivää. Ruka näyttää olevan ihan lähellä, tosiasiassa sinne on muutama kilometri ja paljon nousuja ja laskuja.




Venäläinen neljän hengen hiihtoseurue tulee suksilla ylös asti. Kommunikointimme toimii sen verran, että ymmärrän pyynnön kuvata seurue heidän kamerallaan. Saanpa samalla omaankin kameraani kuvia ihmisistä maisemassa.


Vaatii taitoa pysyä pystyssä jyrkässä rinteessä, joka on paikoin tiivistynyt kovaksi. Alempana suksi uppoaa syvälle.


On se hetki kun aurinko tulee esiin ja alkaa värittää maisemaa lämpimin sävyin.




Lopultakin valoa ja varjoja. Tasaharmaata kontrastitonta maisemaa on saanut katsella riittävästi viime aikoina.








Tuuli on kasannut irtolunta korkeiksi lumilaineiksi vaaran laelle.


Tekee mieli vetäytyä itärinteen puolelle tuulensuojaan. Aurinko ei vielä lämmitä, mutta voi miten sen valo piristää mieltä.











Tähän aikaan vuodesta Valtavaaranlampi jää varjoon ja auringonvalo vain hipoo puiden latvoja. Olisi houkuttelevaa laittaa laavulle tulet ja istua evästelelemään, mutta en malta jäädä. Jos nyt lähden jatkamaan matkaa, ehdin vielä nähdä kohdevalaistuja puita alarinteessä.




Kynttiläkuuset Valtavaaranlammin takarannalla laavulta päin kuvattuna.


Kuvaan samat kuuset toisesta suunnasta noustuani kannaksen yli pienelle suolle.


Edessä on pelkkää alamäkeä. Syksyllä löysin suolta lähtevän noron, joka kiemurtelee jyrkässä rinteessä Ahmakallion luo. Sitä seuraamalla on helppo laskeutua alas. Pehmeä lumi jarruttaa menoa, joten vauhti ei nouse liian kovaksi.




20 kommenttia:

  1. Moi seita! Valtavaara on kyllä upea paikka. Tuo viides kuva on aivan kuin jokin pienoismalli.
    t.Tiina
    tiinanpatikointi.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtavaara on hieno paikka kaikkina vuodenaikoina, mutta minä pidän siitä eniten juuri talviasussaan.

      Poista
  2. Uskomatonta miten kaunista voi talviluonto olla. Huikean hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauan piti odottaa tänä talvena, että pääsi tuonne. Valtavaaralle ei kannata lähteä pilvisenä päivänä.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kyllä siellä kulkiessa tulee sellainen Liisa ihmemaassa-fiilis.

      Poista
  4. Impresionantes escenas de nieve.
    Un saludo,

    VastaaPoista
  5. Tuo varjojen leikki tykkylumimaisemassa on aivan uskomattoman kaunista. Valo ja varjo kulkevat käsi kädessä sytyttäen talvimaiseman eloon. Kiitos myös, että kerrot vaarojen ja tuntureiden nimet, se ei jätä reittejäsi postikorttimaisemaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, talvimaisema tarvitsee valoa ja varjoa.

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Valottomien viikkojen, oikeastaan kuukausien jälkeen, osaa arvostaa valoa vielä enemmän.

      Poista
  7. Niin superihania kuvia!! Kiitos postauksesta!

    VastaaPoista
  8. Hikean upeita reissuja ja kuvia sinulla taas. Luin monta postausta ja nautiskelin kuvista ja tunnelmista. Kiitoksia

    VastaaPoista