keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Talvimökkeilyä Naruskajokivarressa

Sallan matkalla yövyin pienessä hirsimökissä Naruskajokivarressa. Sieltä käsin oli helppo lähteä tämänkertaiseen pääretkikohteeseeni Sorsatunturiin (julkaistu aiemmin).Viime syksynä, samassa paikassa asustellessani, löysin karttaa tutkiessa lähistöltä mielenkiintoisen paikannimen: Ministerikota. Kota on UKK-retkeilyreitin varrella. Reitti kulkee Naruskajoen takana, joten kesäaikaan Ministerikodalla käynti olisi edellyttänyt pitkää patikointireissua. Nyt kun joki on jäässä, matka kodalle on huomattavasti lyhyempi. Hiihtelin sinne aurinkoisena pakkaspäivänä.


Ministerikota ei ole joen varrella, vaan mäntykankaalla noin 600 metriä Naruskajoesta länteen. Yritin etsiä tietoa mistä kota on saanut nimensä, mutta en löytänyt. Ministeritason asumukselta se ei vaikuta, vaan on ihan tavallinen korkeakattoinen, lautarakenteinen kota. Kodan lähellä on pieni lampi. Maaston muodoista päätellen maaperä on hiekkaista, joten voi olettaa, että lammen vesi on hyvää. Kodan vieressä on roska-astia. Ihmettelen vaan mikä taho käy tyhjentämässä roskat täällä erämaa-alueella. Puuhuoltoa kodalle ei ainakaan ole tehty vähään aikaan.


Talvellakin kodassa on ollut kävijöitä, tosin ei viimeisimmän lumituiskun jälkeen. Sain ovea sen verran raolleen, että onnistuin kurkottamaan lapion kodasta ja lapioitua lumet oven edestä. Paras lapion paikka olisi kodan ulkopuolella, mutta kuten kuvasta näkyy, se saattaisi hautautua lumeen.


Kodan savuaukossa ei ole huuvaa, joten lunta on kertynyt sisällekin.


Tulisijassa oli ennestään osittain palanut iso puu ja lisäksi keräilin kodan läheltä pudonneita oksia, joista sain tehtyä tulet.




Hiihdellessä huomio kiinnittyy komeisiin kelolatvuksiin.




Koivupökkelökin on kerännyt lunta talven aikana.


Tällä kertaa talvella kylmillään olevaan mökkiin majoittuminen oli helppoa kun retkiseurani oli lämmittänyt tupaa jo kolme vuorokautta. Tuvassa olikin mukavan lämmintä. Mökkiaskareisiin kuuluu myös jokailtainen saunan lämmitys. Saunaveden hakeminen vaatii vähän työtä. Vesi nostetaan joesta avantopumpulla kahdenkymmenen litran kanistereihin ja vedetään kelkalla saunalle. Autiotuvassa majoittumiseen verrattuna Naruskajoen mökillä on kuitenkin luxusoltavat. Sähköäkin on saatavilla aurinkopaneelin tai aggregaatin tuottamana.


Iltataivaan värit Suoltioivan yläpuolella.






Iltaa vietettiin nuotiopaikalla. Lunta on Pohjois-Sallassa reilusti, lähes metrin verran.


Illan pimetessä revontulet syttyivät taivaalle.








Loimulohi-illallinen valmistumassa, tietenkin Naruskalla kasvatetusta lohesta.






Vielä puolenyön aikaankin revontulet loimusivat yli taivaan.


Aamu oli kylmä. Yön aikana pakkanen oli käynyt lähellä kolmeakymmentä astetta. Lämpötilaero sisä- ja ulkotilojen välillä olikin noin 50 astetta illasta aamuun.


Mutta maaliskuun aurinko lämmittää jo. Luvassa on hieno ulkoilupäivä upeissa maisemissa.

Lisäys: Kysyin Metsähallitukselta Ministerikodan puuhuollosta ja sieltä vastattiin, että Ministerikotaa ei enää huolleta. Kodan tiedot on nyt poistettu myös Luontoon.fi-sivuston Tuntsan tulentekopaikkojen luettelosta. Kodassa voi edelleen poltella maastosta kerättyjä risuja. Lainaus Luontoon.fi-sivulta: Metsähallitus sallii tulenteon oksia, risuja ja juurakoita käyttäen ilman erillistä lupaa myös muualla alueella, jos lähettyvillä (0,5 km etäisyydellä) ei ole tulentekopaikkaa.

13 kommenttia:

  1. on siellä paljon lunta ja upeat maisemat ja revontulet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lunta oli paljon, mutta yllätyin kun tulin Kuopioon. Yhtä paljon lunta on täälläkin.

      Poista
  2. Naruskajoelle haluaisin vielä joskus. Satumaisen kaunista, muuta en osaa sanoa näitä kuvia katsellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koillis-Lappi on niin erilaista verrattuna vaikkapa Saariselän maisemiin. Karua mutta kaunista.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mukava on hiihdellä omia reittejä hiljaisuudessa.

      Poista
  4. Voi hyvätavaton millaisia kuvia taas:)♥ Minä ihan haltioissani vaan istun ja ihailen, että voikin olla kaunista. Nuo revontulet on kyllä aivan upeita! Leppoisaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jokainen vuodenaika Lapissa on kaunis. Vain keskikesän räkkäaikaa en kaipaa, enkä välttämättä silloin tuonne jokivarteen haluaisikaan.

      Poista
  5. Kuvat ja teksti yhdessä loivat hienon talvisen erämaatunnelman. Tuntui kuin olisin ollut mukana retkelläsi.

    VastaaPoista
  6. Upeaa, todella upeaa! Voi miten upeat revontulet ja mahtavat kelot ja kynttiläkuuset. Lunta on siellä tosi paljon! Hieno retkeilypaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttiläkuuset ovat jo karistaneet lumivaippansa jokivarressa, mutta kelopuun käkkyräoksat kannattelevat vielä monin paikoin lunta.

      Poista
  7. Yöllä tuolla, loimulohi ja revontulet. Jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa ja eksoottista.

    VastaaPoista